maanantai 11. elokuuta 2014

Rahat lapsityössä kaakao pellossa ja tehotuotannossa pikaruokalassa! Pari sanaa eettisestä sijoittamisesta

Pahoittelut blogin hiljaisuudesta! Työtilanteen muutoksesta johtuen, en ole ehtinyt päivittämään blogia normaalin tapaan!

Tänään ajattelin kuitenkin lukijan toiveesta kertoa ajatuksiani eettisestä sijoittamisesta. Sijoittamismuotona eettinen sijoittaminen ei ole sen erilaisempaa kuin muukaan sijoittaminen.  Eettinen sijoittaminen ei siis ole vain viherpiipertäjien hommaa vailla todellisia tuottoja. Eettinen sijoittaminen on sijoittamista, eikä hyväntekeväisyyttä ja näin ollen sitä koskevat aivan samanlaiset kriteerin kuin muutakin sijoittamista.
Tiettyä sijoitusetiikkaa noudattava sijoittaja saattaa kieltäytyä sijoittamasta tiettyihin toimialoihin tai yrityksiin, joiden toiminnassa on todettu vastuuttomuutta, esimerkiksi suhteessa yrityksen työntekijöihin tai ympäristöön. Nopein tapa aloittaa eettinen sijoittaminen on, ostaa osuus eettisestä rahastosta. Eettisiä rahastoja on tarjolla useilla eri pankeilla, mutta tiukkoja eettisiä periaatteita noudattava sijoittaja tarkastaa aina, mihin yhtiöihin eettinen osakesijoitusrahasto todella sijoittaa. Tutkiessani asiaa huomasin, että useassa eettisessä osakerahastossa on mukana esimerkiksi Nestle ja McDonald's, joita voidaan pitää hieman kyseenalaisena, ottaen huomioon yhtiöiden historia. Tosin Nestle on joutunut siistimään toimintaansa huomattavasti viime vuosina.

Puhuttaessa eettisistä indekseistä eräs hyvä vaihtoehto on DowJones Sustainability Group Indexes- indeksi perhe. DJSGI indekseihin otetaan mukaan vain yhtiöitä, jotka ovat läpäisseet ns. Best-in-class kriteerin, eli yritykset ovat toimialallaan omaksuneet vastuullisia liiketoimintatapoja parhaiten ja yritys  huomio yhteiskunta- ja yritysvastuullisuuden. Indekseihin voi toki sijoittaa rahastoina, mutta indeksien sijoituskohteista voi ottaa myös mallia siitä, mitkä yritykset ovat hoitaneet asiansa sen verran vastuullisesti, että ovat päässeet mukaan indeksiin.
Eettisyys on jokaiselle eri asia
Eettisyys ja moraali ovat monelle hyvin henkilökohtaisia asioita, eikä valmiista sijoitusratkaisuista aina löydy oman etiikan mukaista vaihtoehtoa. Jokainen voi toki muodostaa eettisen sijoitussalkun myös itse. Tällöin kannattaa kiinnittää eniten huomiota yhtiön toimialaan ja siihen, että onko yrityksen vuosikertomuksessa tai muussa julkaisussa yhteiskuntavastuu raporttia. Myös erilaiset ympäristöt sertifikaatit ja sitoumukset reiluista työolosuhteista ja työturvallisuudesta saattavat auttaa etsiessäsi eettisesti sopivaa vaihtoehtoa salkkuusi. Yrityksen omistajana sinulla on periaatteessa mahdollisuus myös vaikuttaa yrityksen toimintaan. Vaikuttamisen mahdollisuus on kuitenkin piensijoittajalla hyvin marginaalinen, joten en lähtisi ostamaan esimerkiksi turkisyhtiön osakkeita sillä mielellä, että tulevaisuudessa tämä yritys vaihtaa toimialaansa täysin.
Onko eettinen sijoittaminen sitten järkevää? On ja ei. Tietyllä tapaa sijoittaja näin hyväksyy sen, että tuotto ei ole ensisijainen arvo sijoittamisessa, sillä tietyt mahdollisesti hyvinkin tuottavat sijoituskohteet jäävät tällöin pois vaihtoehdoista. Toisaalta yritys, jolla ei ole minkäänlaista yritys- ja yhteiskuntavastuu ohjelmaa saattaa aiheuttaa itselleen pitkällä aikavälillä vahinkoa. Esimerkiksi kulutustuotteisiin erikoistunut yritys ottaa suuren maineriskin, jos kuluttajat boikotoivat sen tuotteita yrityksen epäeettisen toiminnan vuoksi. Aiemmin mainitsemani Nestle on tästä erittäin hyvä esimerkki.   
Mistä tiedän toimiiko varainhoitajani vastuullisesti?  Finland’s Sustainable Investment Forum (finsif) on kerännyt verkkosivuilleen listan varainhoitolaitoksista, pankkiiriliikkeistä ja pankeista, joista osa on allekirjoittanut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Samaan hengenvetoon on tosin sanottava, että YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet eivät velvoita ketään toimijaa, vaan antaa kullekin toimijalle mahdollisuuden kehittää omaa toimintaansa valitsemillaan keinoilla. Periaatteet velvoittavat toimijat raportoimaan vuosittain, mutta varsinainen sanktioihin perustuva sopimus se ei ole.
Lopuksi

Muistakaa aina selvittää sijoituskohteenne kulut, vaikka toimisitte eettisesti. Jos tarkoituksena on hyvän tekeväisyys, suosikaa Suomen Punaista Ristiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti